Tekee mieli kaikkea hyvää.

Suklaalakkoa on jatkunu nyt kaks viikkoa ja mieliteot ei näköjään oo kadonneet mihinkään. En ole siis sortunut, mutta alkaa maistua vähän puulta tää kieltäymys. Pakko vaan silti jaksaa, sillä oon todennut, että jos mulle antaa pikkusormen, mä vien koko käden.

Tänään piti/pitäis mennä circuittiin, mut mieli tekis enemmän lenkille miehen kanssa riippuen tosin siitä, millä mielellä se itse on. Oli näet pientä riitasointua eilen ja haluisin puhdistaa ilmaa ja palauttaa sovun ja rauhan. Sen tähden en sinne jumppaankaan jaksaisi, kun on niin alakuloinen olo... Katsotaan nyt, miten ilta etenee, josko tämä tästä paranisi.

Mulla loppuu aina keinot kesken, ku on useempi rauta tulessa. Laihdutus, opiskelu-urakka ja suhde... eikä tuo ole siis se tärkeysjärjestys (toivon).