No niin... Pohjoisesta on palattu. Oli aivan mahtava ja ihana viikko lumilla!!! Viis päivää lautailua, aamulla kymmenen maissa mäkeen ja about viiden aikaan mökille: minttukaakaota, saunomista => totaalinen rentoutuminen saavutettu:) Kaikki meni niin hienosti ja säätkin suosi lukuunottamatta ehkä yhtä tosi tuulista päivää. Pakkasta ei ollut ku pari astetta ja rinteet oli loistavassa kunnossa koko ajan. Upposin viikoksi unohdukseen... En miettinyt hetkeäkään opiskelujeni takkuilua tai puuttuvia kesätöitä. Minulla oli oikeus vain olla ja nauttia. Jokainen meistä tarvitsee joskus lomaa.

Laihdutuksen kannalta en saavuttanut tuon viikon aikana minkäänlaisia tuloksia. Paino oli taas noussut yli 57, koska en osannut kieltäytyä suklaasta ja kaakaosta ja muutamasta oluesta. En ole kuitenkaan liiaksi harmissani. Toivon, että viikosta jäi ainakin into ja tarve liikkua ja ulkoilla. Aionkin nyt alkaa noudattaa uusimman Sport-lehden juoksuohjelmaa jaksaakseni juosta sen Naisten kympin. By the way, siitä syystä en ookaan yhtään ilahtunut siitä, että talvi vaan jatkuu ja jatkuu... En suostu juoksemaan pakkasella! Jostain luinkin, että lenkkeilijän ja juoksijan erottaa siitä, että juoksija lähtee lenkille säässä ku säässä, mutta lenkkeilijä vaan näteillä keleillä. Ois niin kiva luokitella itsensä juoksijaksi, mut enhän mä oo sitä vielä lähelläkään:)

Ja juu, pidän taas ainakin huhtikuun (aloitin kyllä jo eilen) näppini erossa suklaasta. Siitä oon tässä viime aikoina saanut hirveesti extrakaloreita, kun en ilmeisesti vaan osaa pysyä kohtuudessa. Ollaan myös alettu avomiehen kans käymään ruokaostoksilla vaan 1 tai 2 kertaa viikossa, jolloin on pakko suunnitella etukäteen aterioita eikä sorru niin helposti houkutuksiin. Nytkään ei oo mitään herkkuja kotona. Äsken tein taivaallisen hyvää makaronilaatikkoa ja pilkoin kiltisti lautaselle sen seuraks kurkkua ja tomaattia ja sulatin vähän pakasteherneitä. Pitäis alkaa yrittää pitää aina salaattia saatavilla, että sais sen (ees melkein) puol lautasellista kasviksia:)

Uus punnituspäivä on nyt perjantai, eli ylihuomenna taas... Laitan sitte uuden seurantataulukon tohon sivuun. Hyvää kuuluu siis tänne ja samoja positiivisia ja aurinkoisia ajatuksia ja uusia tuulia toivon kaikille lukijoillekin!!!:)